|
|
70§ 29.10.2009 ALOITE KUNTATIEDOTTEEN TASON JA JAKELUN KEHITTÄMISESTÄ
ALOITE KUNTATIEDOTTEEN TASON JA JAKELUN KEHITTÄMISESTÄ
Kokoomuksen valtuutettu Kaj Granlund jätti valtuuston kokouksessa 26.2.2009 seuraavan aloitteen kuntatiedotteen tason ja jakelun kehittämisestä:
”Lestijärven kuntatiedote on nykyisessä muodossaan ala-arvoinen niin sisällöltään kuin ulkomuodoltaan. Siksi esitän, että kunnanhallitus ryhtyy toimiin kuntatiedotteen uusimiseksi siten, että se palvelee kaikki asukkaita ja paikallisia yrittäjiä. Tärkeimpiä muutoskohteita ovat
1. Kuntatiedotteen laatimisen siirtäminen henkilölle, joka on perehtynyt, koulutettu taikka muulla tavalla osoittaa olevansa sopiva tähän tehtävään.
2. Sallitaan paikallisten yrittäjien mainonta tiedotteessa, kuten tietoa palveluista, niiden saatavuudesta ja liikkeiden aukioloajoista.
3. Laajennetaan kuntatiedotteen jakelua koskemaan myös mökkiläisiä mahdollisesti siten, että tiedote postitetaan postituskulujen hinnalla heidän kotiosoitteeseen.”
Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus toteaa aloitteen johdosta seuraavaa:
- kuntatiedotteen laatu on hyvä ja palvelee sitä tarkoitusta mihin se on tarkoitettukin, kuntatiedotteen laatimisen hoitaa ammattitaitoinen henkilö eikä kunnalla ole resursseja palkata erikseen tiedotteen tekijää
- yrittäjien mainonta kuntatiedotteessa ei ole mahdollista, koska se jaetaan julkisena tiedotteena kaikkiin kunnan kotitalouksiin, joka ei salli mainoksia; lisäksi kunnan nettisivuilla on sähköinen uutiskirje joka tulee ilmestymään kerran kuukaudessa ja johon paikalliset yrittäjät saavat mainoksiaan
- kuntatiedote jaetaan nykyäänkin kesällä myöskin mökkiläisille ja sitä jaetaan myös Salen, huoltoaseman ja kirjaston kautta, mutta se voidaan myös lähettää postimaksua vastaan mökkiläisille tarvittaessa
Kunnanhallitus päätti järjestää kyselyn kuntatiedotteen sisällöstä seuraavassa kuntatiedotteessa, Niina Tiala osallistuu tiedotteen ulkoasun valmisteluun ja lisätään tiedotteeseen ajankohtaista palsta.
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se merkitsee aloitteen tiedokseen.
Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.
Valtuusto
Valtuusto merkitsi aloitteen tiedokseen.
---
Kysely kuntatiedotteen kehittämiseksi toteutettiin toukokuun kuntatiedotteessa ja siihen tuli kuusi vastausta. Vastauksissa kaikki olivat sitä mieltä, että sisältö on riittävä ja tiedot kätevästi saatavilla, kehitettävää oli yhden mielestä. Tulokset kyselystä ilmenevät oheisesta liitteestä.
Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen ja vie edelleen valtuustolle tiedoksi kuntatiedotekyselyn vastausten yhteenvedon. Kunnanhallitus esittää, että valtuusto toteaa asian loppuun käsitellyksi.
Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.
Valtuusto
Valtuusto merkitsi tiedokseen kuntatiedotekyselyn vastausten yhteenvedon ja totesi asian loppuun käsitellyksi.
|
|