5§ 24.02.2011 KUNNAN ASUKKAIDEN JA VALTUUTETTUJEN ALOITTEET



KUNNAN ASUKKAIDEN JA VALTUUTETTUJEN ALOITTEET


Lestijärven kunnan hallintosäännön 19 §:n mukaan kunnanhallituksen on vuosittain helmikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyistä kunnan toimintaa koskevista kuntalaisten tekemistä aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Samoin valtuutettujen tekemistä aloitteista valtuuston työjärjestyksen 5 §:n mukaan. Valtuusto voi samalla todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

Kunnanhallituksen ja lautakunnan tehtäväalueella tehdyistä aloitteista on vastaavasti esitettävä tiedot kunnanhallitukselle ja asianomaiselle lautakunnalle niiden päättämällä tavalla.

Jos aloite vaatii erityistä valmistelua, sen viranomaisen, jonka käsiteltäväksi aloite kuuluu, on ilmoitettava aloitteen tekijälle kuukauden kuluessa aloitteen tekemisestä sen arvioitu käsittelyaika ja keneltä saa lisätietoja aloitteen käsittelystä.

Vuoden 2010 aikana on jätetty kuntalaisten aloitteita seuraavasti:

Änäkkälän kylän asukkaat katuvalojen rakentamisesta kylälle. Valtuusto päätti ettei valaistukseen varata määrärahoja vuoden 2011 talousarvioon, vaan mahdollinen suunnittelu liitetään osaksi Kirkonkylän / Yli-Lestin liikuntapaikkojen yhdysreitin toteutusta, toteuttamisesta kuitenkin päätetään erikseen.

Vuoden 2010 aikana on jätetty valtuustoaloitteita seuraavasti:

Valtuutettu Kaj Granlund on tehnyt aloitteen koskien Lestijärven nuorisotyötä. Aloitteessaan hän ehdottaa kaksi asiaa. Ensimmäinen ehdotus on, että Lestijärvi ottaa käyttöön www.aloitekanava.fi -nimisen järjestelmän ja toisena Lestijärvi perustaa poliittisesti riippumattoman elimen, jonka tehtävänä on muodostaa kanava nuorten vaikuttamiselle. Sivistyslautakunta päätti järjestää keskustelu- ja infoillan 13-20 -vuotiaille nuorille huhtikuussa, jossa kartoitetaan nuorten halukkuutta nuorten vaikutusryhmän perustamiseen. Tilaisuuteen pyritään saamaan henkilö nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden kehittämiskeskuksesta kertomaan nuorten vaikuttamismahdollisuuksista. Lestijärven kirjastossa sijaitsevassa Kenuti-pisteestä tiedotetaan kuntatiedotteessa. Valtuusto merkitsi kokouksessaan 29.4.2010 § 13 tiedokseen sivistyslautakunnan toimenpiteet aloitteen johdosta ja totesi asian loppuun käsitellyksi.

Kansallisen Kokoomuksen valtuutettu Kaj Grandlund jätti valtuustolle 15.1.2010 päivätyn aloitteen Lestijärven lääkäripalvelujen kehittämisestä. Aloitteessaan hän ehdottaa, että kunta ryhtyy tutkimaan terveyspuolen yhteistyön kehittämistä Kinnulan kunnan kanssa, koska JYTA on osoittautumassa sekä epätaloudelliseksi että toimimattomaksi. Granlundin mukaan Kinnulan kunnassa on tällä hetkellä kolme vakinaista kunnanlääkäriä, ja lääkäriaikaa on saatavissa muutaman tunnin varoitusajalla. Kunnanhallitus toteaa, että JYTA:n toiminta on ollut pääosin toimivaa ja taloudellista ja lääkäriasiaa on käsitelty ja asiasta neuvoteltu jo maaliskuusta 2009 lähtien. Kunnanhallitus toteaa, että lääkäripalveluista on neuvoteltu

JYTA:n kanssa sekä myös tiedusteltu Kinnulan kunnalta mahdollisuutta myydä lääkäripalveluja kunnalle. Kunnan, JYTA:n ja Kinnulan kunnan kesken on järjestetty


neuvottelu lääkäritilanteesta 22.3.2010 ja JYTA jatkaa edelleen neuvotteluja lääkäripalvelujen tuottamisesta Lestijärvelle. Valtuusto merkitsi kokouksessaan 29.4.2010 § 14 aloitteen tiedoksi ja totesi asian loppuun käsitellyksi.

Kansallisen Kokoomuksen valtuutettu Kaj Grandlund jätti valtuustolle kokouksessa 25.2.2010 aloitteen pysäkin rakentamisesta Parannan asuntoalueen kohdalle. Pysäkki on rakennettu, joten aloite voidaan todeta loppuun käsitellyksi.

Kansallisen Kokoomuksen valtuutettu Kaj Grandlund jätti valtuustolle kokouksessa 25.2.2010 aloitteen kevyen liikenteen väylän rakentamisesta välille Kangasvieren risteys - Yli-Lesti. Yli-Lestin ja kirkonkylän välille on tekeillä suunnitelma kunnan liikuntapaikkoja yhdistävän reitin rakentamisesta, joka toteutetaan erikseen tehtävällä päätöksellä hankkeeseen saatavien avustusten selvittyä. Aloite voidaan todeta loppuun käsitellyksi.

Kansallisen Kokoomuksen valtuutettu Kaj Grandlund jätti valtuustolle 29.4.2010 aloitteen koulukeskuksen talonmiehen asunnon myyntitulojen käyttämisestä 30.000 euroa nykyaikaisen koulutoiminnan edellyttämän tekniikan hankintaan ja kehittämiseen. Koulun tietotekniikkavalmiuksia parannettiin lukuvuonna 2009-2010 hankkimalla koululle 10 kannettavaa konetta oppilaiden käyttöön investointimäärärahalla. Sivistyslautakunta pyrkii vuosittain varaamaan määrärahan investointipuolelle tietoteknisten ja AV- välineiden hankintaan, jolla kehitetään koulun tietoteknisiä valmiuksia ja nykyaikaistetaan koulun opetusvälineistöä. Valtuusto merkitsi kokouksessaan 2.12.2010 § 57 tiedokseen sivistyslautakunnan vastauksen Kaj Granlundin valtuustoaloitteeseen ja totesi aloitteen loppuun käsitellyksi. Investointiohjelmassa on irtaimistohankintoihin 10.000 ja koulualueen kehittämiseen 60.000 euron määrärahat.

Keskustan valtuutettu Elina Tuikka jätti 25.8.2010 päivätyn aloitteen veteraanien ja lottien ruokailumahdollisuudesta. Hänen mukaansa veteraanit voivat käyttää vähän mahdollisuutta ruokailla Kotipirtissä tai Lestin koululla, koska heillä on ongelmia päästä noihin paikkoihin ruokailemaan. Hän esittää, että kunta selvittää mahdollisuutta ja kustannuksia veteraanien ja lottien sekä heidän puolisoidensa ja leskiensä ruoan kuljettamiseen kotiin esim. 3 kertaa viikossa, osalle ruoka jo kuljetetaan sairauden vuoksi heille kotiin. Valtuusto päätti kokouksessaan 2.12.2010 § 55 mahdollistaa veteraaniruokailut maksutta Lestin koululla koulupäivinä ja Kotipirtissä, kuten tälläkin hetkellä, aterioiden kotiin kuljettamisen tulee perustua sosiaalitoimen tarkoituksenmukaisuusharkintaan kuten tähänkin asti ja niistä Jyta perii normaalit maksut. Lisäksi valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

Valtuutettu Kaj Granlund jätti valtuustolle 28.10.2010 aloitteen kunnanvaltuuston kokousten videoinnista ja julkaisusta joko reaaliaikaisena tai viivästettyinä ennalta suunnitellun aikataulun mukaisesti. Valtuusto päätti kokouksessaan 2.12.2010 § 56, ettei valtuuston kokouksia videoida kustannussyistä ja totesi aloitteen loppuun käsitellyksi.

Vasemmistoliiton valtuutetut Paula Tiala ja Kauko Niemi jättivät valtuustolle 28.10.2010 päivätyn aloitteen Lestijärven rannan kunnostamisesta kirkonkylällä. Tekninen lautakunta

totesi talousarviokäsittelyn yhteydessä, että kirkonkylän rannan kunnostus sisältyy puistojen ja muiden yleisten alueiden kunnossapitoon. Aloite voidaan todeta loppuun käsitellyksi.

Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus esittää, että valtuusto merkitsee tiedokseen aloitteiden tilanteen ja toteaa ne kaikki loppuun käsitellyiksi.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.

Valtuusto
Valtuusto merkitsi tiedokseen aloitteiden tilanteen ja toteaa ne kaikki loppuun käsitellyiksi.