|
|
10§ 07.02.2011 RUOKAPALVELUN EMÄNNÄN PALKANTARKISTUS
RUOKAPALVELUN EMÄNNÄN PALKANTARKISTUS
Valmistelija: Tarja Mäkelä
Sane Kiiskilä on aloittanut keittiön emännän toimessa 1.2.2010. Keskuskeittiö valmistui 1.7.2010, jonka toiminnasta emäntä on vastuussa. Päivittäin valmistettavia ruoka-annoksia on noin 180 annosta. Emännän tehtävän palkka tulisi vastata KVTES:sin mukaista palkkahinnoittelua, jonka mukaan tehtävän hinnoittelu kuuluu vaativiin ammattitehtäviin. KVTES:n mukaan emännän tehtävä on ruokapalvelun ammattitason erityisosaamista vaativa perustyö, joka edellyttää itsenäistä vastuuta ruoan valmistuksesta tai yksikön ruokapalvelusta. Pätevyys: Catering-alan perustutkinto tai vastaava aikaisempi koulutus
Tähän ryhmään voivat kuulua esimerkiksi ruokapalveluvastaava, kokki ja dieettikokki, 06RUO05A. Nykyinen palkka €.
Koulutoimenjohtaja:
Palkkaneuvottelun perusteella 7.2.2011 Sane Kiiskilän palkka tarkistetaan vastaamaan tehtävän vaativuutta ja palkkaa suhteessa muihin keittiötyöntekijöihin. Emäntä Sane Kiiskilän peruspalkaksi vahvistetaan € / kk. 1.2.2011 alkaen.
Sivistyslautakunta:
Hyväksyttiin.
|
|