|
|
81§ 19.05.2009 TUPAKKALAIN MUKAINEN LUPA- JA VALVONTAMAKSUTAKSA
TUPAKKALAIN MUKAINEN LUPA- JA VALVONTAMAKSUTAKSA
Tupakkatuotteiden vähittäismyynnin luvanvaraistamista koskeva laki tulee voimaan 1.4.2009, jonka jälkeen kunta on toimivaltainen myöntämään tupakkalain 10 b §:n mukaisia vähittäismyyntilupia ja valvomaan myyntilupien noudattamista.
Suomen kuntaliitto on antanut tupakkalain muutoksesta yleiskirjeen 6/80/2009, 12.2.2009.
Toiminnanharjoittaja voi myydä tupakkatuotteita ilman voimassa olevaa myyntilupaa yhden vuoden ajan lain voimaantulosta, jos tupakkatuotteiden vähittäismyyntilupahakemus on jätetty asianomaiselle kunnalle kolmen kuukauden kuluessa lain voimaantulosta. Tällöin toiminnanharjoittaja saa tuotteita myös tukkumyynnistä. Tukkumyyjä pystyy tarkistamaan lupa-rekisteristä, onko toiminnanharjoittajalla voimassa oleva myyntilupa tai onko lupahakemus jätetty.
Tupakkalain siirtymäsäännöksen mukaan kunnan valvontaviranomaisen on annettava päätös kolmen kuukauden kuluessa tulleista myyntilupahakemuksista vuoden sisällä lain voimaantulosta, jotta toiminnanharjoittajilla säilyy mahdollisuus myydä tupakkaa ja tupakkatuotteita. Mikäli toiminnanharjoittaja tekee hakemuksen yli kolme kuukautta lain voimaantulon jälkeen, hän ei saa myydä tupakkaa ennen kuin on saanut kunnalta myyntiluvan. Kunnan tulisi hyvän hallinnon periaatteiden mukaan pyrkiä käsittelemään siirtymäajan jälkeen jätetyt uusien toiminnanharjoittajien hakemukset mahdollisimman nopeasti, jotta toiminnan aloittaminen ei viivästy.
Reisjärven ja Lestijärven kuntien välisen sopimuksen mukaan Reisjärven kunnan ympäristö-terveydenhuollon tehtävistä vastaava viranhaltija hoitaa virkavastuulla Lestijärven kunnan ympäristöterveydenhuollon tehtävät. Kansanterveyslain 1 §:n 2 momentin mukaan tupakkalain mukaiset tehtävät kuuluvat ympäristöterveydenhuollon tehtäviin.
”Kunnan on perittävä tupakkatuotteiden myyntiluvan hakijalta myyntiluvasta hyväksymänsä taksan mukainen maksu. Lisäksi kunnan on perittävä myyntiluvan haltijalta myynnin valvonnasta ja valvontaan liittyvistä toimenpiteistä vahvistamansa taksan mukainen vuosittainen myyntipistekohtainen valvontamaksu.(TupL 25 a § 2 momentti)”.
Kunnan on vahvistettava taksa, jossa määritellään tupakkalain mukaiset maksut. Maksujen määräytymisen perusteena käytetään samoja kustannuksia, joita käytetään ympäristöterveydenhuollon valvontamaksuja määriteltäessä. Koska ympäristöterveydenhuollon henkilöstö tekee useiden eri lakien mukaisia lupa- ja valvontatehtäviä, on tarkoituksenmukaista määrittää ympäristöterveydenhuollon viranomaistoiminnalle tuntihinta, joka on aina sama, riippumatta siitä, kuka viranhaltija tarkastuksen tekee ja minkä lain mukaista valvontaa tehdään.
Kuntaliitto on yleiskirjeessään 21/80/2006 ohjeistanut ympäristöterveydenhuollon maksujen määrittämistä.
Maksujen määrittelyssä tulee noudattaa kustannusvastaavuuden periaatetta. Maksut voivat olla enintään suoritteiden tuottamisesta aiheutuneiden kustannusten suuruisia. Täydellinen kustannusvastaavuus vastaa omakustannusperusteista hinnoittelua. Kustannusvastaavuus
lasketaan tavallisesti budjetoitujen menojen perusteella. Kokonaiskustannuksiin luetaan palvelun tuotantokustannukset poistot mukaan lukien, osuus hallinnon kustannuksista ja korko tuotantovälineisiin sidotulle pääomalle.
Maksut tulee määritellä siten, että niillä pystytään kattamaan em. toimenpiteistä kunnalle aiheutuvat kustannukset. Yhden myyntiluvan käsittelyn voidaan arvioida kestävän 2-4 tuntia. Tupakkalakimuutoksen valmistelun yhteydessä on esitetty arvioita lupamaksujen suuruudesta: ”Luvan käsittelystä arvioidaan aiheutuvan 120 - 200 euron kertakustannus edellyttäen, että lupahakemuksen käsittely ei vaadi erityistoimia kuten tarkastajan käyntiä myyntipaikassa (HE 101/2008).”
Taksassa on syytä mainita, että lupamaksu määräytyy päätöksen antamispäivämääränä voimassa olevan taksan perusteella, sillä lupahakemukset on saatettu laittaa vireille jo ennen lain voimaantuloa. Taksa on syytä hyväksyä ennen kuin kunnassa aletaan tehdä lupapäätöksiä. Kyseessä on viranomaistoiminta, jolloin maksusta ei tule suoritettavaksi arvonlisäveroa. Maksut saadaan periä ilman tuomiota ja päätöstä siinä järjestyksessä kuin verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa (706/2007) säädetään.
Valvontamaksuista päätettäessä sovellettaviksi tulevat kuntalain (365/95) säännökset. Maksujen yleisistä perusteista päättää kunnassa valtuusto. Valtuusto voi halutessaan delegoida itse taksaa tai maksujen euromääriä koskevaa päätösvaltaansa johtosäännöllä muillekin toimielimille tai viranhaltijalle.
Taksan hyväksymistä koskevassa päätöksessä on perusteltua määrätä taksan voimaantulosta. Ajankohta tulee määrätä siten, että taksan hyväksymispäätöstä koskeva pöytäkirja on tarkastettu ja asetettu nähtäville ennen taksan voimaantuloa.
Muutosta myyntilupaa, valvontasuunnitelmaa ja taksoja koskevaan päätökseen voidaan hakea kuntalain muutoksenhakusäännösten mukaan. Taksan hyväksymistä koskeva päätös voidaan panna täytäntöön ennen sen lainvoimaisuutta. Myös myyntilupaa ja sen peruuttamista koskevat päätökset ovat täytäntöön pantavissa muutoksenhausta huolimatta, ellei muutoksenhakuviranomainen toisin päätä (TupL 35 § 2 momentti).
Kunnan hyväksymään taksaan perustuvaan maksuun tyytymätön toiminnanharjoittaja voi tehdä maksusta verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain (706/2007) 9 §:ssä tarkoitetun perustevalituksen. Lasku on maksettava perustevalituksen tekemisestä huolimatta laskuun merkittyyn eräpäivään mennessä. Perustevalituksen voi tehdä sillä perusteella, että julkinen saatava on määrätty tai maksuunpantu virheellisesti. Perustevalituksen voi tehdä viiden vuoden kuluessa sitä seuranneen vuoden alusta lukien, jona saaminen on määrätty tai maksuunpantu.
Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi tupakkatuotteiden vähittäismyyntilupaa ja myyntiluvan valvontamaksua koskevan taksan seuraavasti:
o Tupakkatuotteiden vähittäismyyntiluvan (TupL 10 b §) käsittelystä peritään 60 €.
o Myyntilupamaksu peritään vain hyväksytyistä luvista.
o Vähittäismyyntiluvan (TupL 10 b §) vuotuinen valvontamaksu on 30 € ja se peritään kalenterivuosittain.
o Mikäli luvan käsittelyn vaatima työmäärä on olennaisesti suurempi tai pienempi, voidaan vähittäismyyntiluvan maksua (60 €) korottaa tai alentaa enintään 50 %. Edellä mainittu kohtuullistamissäännös koskee myös vuotuista valvontamaksua.
o Edellä mainitusta maksun kohtuullistamisesta sekä vähittäismyyntiluvan maksusta päättää luvan myöntävä viranomainen.
o Lupamaksu määräytyy päätöksen antamispäivämääränä voimassa olevan taksan perusteella.
Edellä mainitut maksut perustuvat keskimääräiseen omakustannusarvoon, joka sisältää asian käsittelystä viranomaiselle aiheutuneet kokonaiskustannukset.
Samalla kunnanhallitus esittää, että taksan hyväksymistä koskeva päätös pannaan täytäntöön mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta taksan hyväksymispäätöksessä määrättynä ajankohtana.
Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.
|
|