40§ 24.03.2011 VUODEN 2010 TILINPÄÄTÖS SEKÄ TOIMINTAKERTOMUS


VUODEN 2010 TILINPÄÄTÖS SEKÄ TOIMINTAKERTOMUS

Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Tilikaudelta on laadittava kirjanpitolain mukaan kolmen kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä tilinpäätös, kunnan tilinpäätös on aina laadittava tilikautta seuraavan maaliskuun loppuun mennessä. Tilinpäätös saatettava valtuuston käsiteltäväksi tilikautta seuraavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä.

Tilinpäätökseen kuuluvat tuloslaskelma, tase ja niiden liitetiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Rahoituslaskelma on kirjanpitolautakunnan tase-ohjeen mukaan tilinpäätöksen liitetieto. Tilinpäätökseen kuuluvat kirjanpitolain 9 §:n mukaan lisäksi tase-erittelyt, jotka ovat kunnan sisäisiä, ei julkistettavia tilinpäätösasiakirjoja.

Tilinpäätökseen on suositeltavaa ottaa lisäksi kunnan liikelaitosten tuloslaskelma ja tase sekä rahoituslaskelma. Liikelaitosta koskevat liitetiedot esitetään kunnan tuloslaskelman ja taseen liitetietojen yhteydessä.

Kunnan, jolla on kirjanpitolaissa tarkoitetulla tavalla määräämisvalta toisessa kirjanpitovelvollisessa, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitase liitteineen. Konsernitaseen laadinnassa noudatetaan soveltuvin osin kirjanpitolakia.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilikauden 1.1.-31.12.2010 vuosikate on 435.045,67 euroa ja tilikauden ylijäämä 347.084,92 euroa. Nettoinvestoinnit olivat 641.239,80 euroa ja pitkäaikaisten lainojen lisäys 611.475,00 euroa ja lyhennykset yhteensä 29.483,82 euroa. Kunnalla oli 31.12.2010 lainoja kaikkiaan 2.420 euroa/asukas.

Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan talouteen ja konsernitaseeseen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa tuloslaskelmassa tai taseessa.

Kunnan on toimintakertomuksessa tai sen antamisen yhteydessä tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelyä sekä talouden tasapainottamista koskeviksi toimenpiteiksi.

Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus
esittää valtuustolle, että tilikauden ylijäämä 347.084,92 euroa kirjataan oman pääoman kohtaan edellisten tilikausien yli-/alijäämä
allekirjoittaa vuoden 2010 tilinpäätöksen ja jättää tilinpäätöksen tilintarkastajan tarkastettavaksi sekä hyväksyy toimintakertomuksen
saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen valtuuston käsiteltäväksi

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.