28§ 21.02.2017 KUNNANVIRASTON SULKEMINEN KESÄLLÄ 2017 SEKÄ 26.5.2017


KUNNANVIRASTON SULKEMINEN KESÄLLÄ 2017 SEKÄ 26.5.2017

Kunnantoimisto on viime vuosina pidetty heinäkuussa suljettuna kesälomien keskittämisen vuoksi. Viime kesänä sulkuaika oli 11.-29.7.2016. Käytännössä sulkemisesta ei ole ilmennyt mitään haittaa, vaan asioiden hoidon kannalta lomien keskittäminen on järkevää.

Kunnanviraston henkilökunnan taholta on tullut esitys kunnanviraston pitämisestä suljettuna helatorstain jälkeisenä perjantaina 26.5.2017. Aikaisempien vuosien kokemukset ovat osoittaneet, että kyseinen päivä on suhteellisen hiljainen eikä asiakkaita paljon käy.

Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus päättää, että kunnanvirasto pidetään suljettuna ajalla 10.-28.07.2017 ja 26.5.2017. Työntekijät velvoitetaan keskittämään lomansa edellä mainituille ajoille.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.