229§ 29.12.2008 MUUT ASIAT


MUUT ASIAT

1. TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN LESTIJÄRVEN KUNNAN YHTEISÖKEHITYS OY:N TOHOLAMMIN OSUUSPANKIN LAINALLE

Lestijärven kunnan yhteisökehitys Oy on päättänyt nostaa 100.000 euron lainan      Feeniks Verkostokehitys -hankkeen hallinnointia varten. Laina nostetaan alkuvuodesta 2009 ja se maksetaan pois 30.4.2010 mennessä. Lainan myöntäjä vaatii lainalle kunnan takausta.

Lestijärven kunnan yhteisökehitys Oy anoo, että Lestijärven kunta myöntäisi kunnan takauksen omavelkaista 100.000 euron lainaa varten, jotta yhtiö pystyy hallinnoimaan Feeniks Verkostokehitys -hankkeen.

Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se myöntää Lestijärven kunnan yhteisökehitys Oy:n Toholammin Osuuspankin 100.000 euron lainalle omavelkaisen takauksen ilman vakuuksia ja korkoa.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.

Jarmo Kanninen ei esteellisenä osallistunut asian käsittelyyn, koska on yhtiön hallituksen puheenjohtaja, pöytäkirjaa piti kunnanjohtaja Jukka Hillukkala.