21§ 09.02.2009 ERON MYÖNTÄMINEN ARJA LINDBOMILLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN JÄSENYYDESTÄ JA UUDEN VALINTA


ERON MYÖNTÄMINEN ARJA LINDBOMILLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN JÄSENYYDESTÄ JA UUDEN VALINTA

Valtuusto valitsi kokouksessaan 9.1.2009 § 4 tarkastuslautakunnan jäsenet ja heidän joukossaan oli myös Arja Lindbom.

Arja Lindbom kieltäytyy tarkastuslautakunnan jäsenyydestä v. 2009-2012 lähettämällään 14.1.2009 päivätyllä kirjeellä. Perusteluksi hän esittää kuntalain 38 §:n 1 momenttia.

Kuntalain 38 §:n 1 mom. mukaan luottamustoimesta on oikeus kieltäytyä, jos henkilö on täyttänyt 60 vuotta tai ollut samassa tai samaan toimielimeen kuuluvassa luottamustoimessa neljä lähinnä edellistä vuotta taikka ollut kunnallisessa luottamustoimessa yhteensä kahdeksan vuotta.

Arja Lindbom on toiminut tarkastuslautakunnan jäsenenä toimikaudet 2001-2004 ja 2005-2008.

Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy Arja Lindbomin kieltäytymisen tarkastuslautakunnan jäsenyydestä toimikaudelle 2009-2012 kuntalain 38 § 1 momentin perusteella ja valitsee hänen tilalleen uuden jäsenen tarkastuslautakuntaan.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.