|
|
19§ 17.01.2012 JUKOLAN ALUEEN KÄYTTÖOIKEUSANOMUS KOTARAKENNUKSELLE
JUKOLAN ALUEEN KÄYTTÖOIKEUSANOMUS KOTARAKENNUKSELLE
Lestijärven Jäägolf Oy:n (perustettava yritys) hallitus anoo 10.01.2012 päivätyllä kirjeellä Jukolan alueen toistaiseksi kotarakenteen sijoitukseen ranta-alueen grillikatoksen läheisyyteen. Kotaa tullaan käyttämään talviaikana jäägolfin ja siihen liittyvien oheistapahtumien/ -toiminnan tukikohtana ja ruokailupaikkana.
Lisäksi he hakevat oikeutta käyttää talvikaudella golf- ym. varusteita Jukolan ulkorakennuksen hakelaitoksen puoleisessa päädyssä sekä hilekontin wc:n käyttöoikeutta jäägolfradan ollessa auki.
Asiakkaat käyttävät eri tapahtumissa Jukolan ja Discolandin läheisyydessä olevaa parkkialuetta pysäköimiseen.
Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus myöntää Lestijärven Jäägolf Oy:n hallitukselle luvan sijoittaa kotarakennus talven ajaksi toistaiseksi Jukolan rantaan grillikatoksen läheisyyteen sekä antaa luvan hakemuksen mukaisesti wc:n, parkkialueen sekä varaston käyttöön. Alue tulee saattaa asianmukaiseen kuntoon kodan purkamisen jälkeen. Kunnan tarvitessa aluetta muuhun käyttöön alue tulee tyhjentää ja siistiä kohtuullisessa ajassa.
Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.
Sanni Kiiskilä ilmoitti esteellisyytensä ja poistui asian käsittelyn ajaksi paikalta. Peruste: Hallintolaki 28 § 1. mom. kohta 3. Pöytäkirjantarkastajana asian osalta toimi Aino Syri.
|
|