174§ 20.11.2007 KOULUVERKKOSUUNNITELMA


KOULUVERKKOSUUNNITELMA

Valmistelija Kari Koivisto

Kunnan kouluverkkoratkaisusta on puhuttu jo pitkään ja asian tiimoilta on Yli-Lestin koululla pidetty kaksi kuulemistilaisuutta (6.3.2007 ja 1.11.2007).
Mikäli kouluverkon karsimiseen joudutaan menemään, on kunnassa kuntaliiton ohjeen mukaan syytä valmistella kouluverkkosuunnitelma, jossa monipuolisesti tarkastellaan kouluverkkoa ja sen vaikutusta kunnan talouteen ja koulutoimeen.
Koulutoimenjohtaja on suunnitelmaa työstänyt, mutta se ei ehtinyt valmistua tämän kokouskutsun mukaan, vaan se toimitetaan lautakunnan jäsenille ennen kokousta.

Koulutoimenjohtaja
Lautakunta käy läpi ehdotuksen kouluverkkosuunnitelmasta ja hyväksyy sen sekä lähettää sen kunnanhallituksen käsittelyyn.

Sivistyslautakunta
Asiasta käytiin perusteellinen keskustelu.
Koulutoimenjohtajan esitys, jonka mukaan Yli-Lestin koulu lakkautetaan syksyllä 2008, hyväksyttiin yksimielisesti.

Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus esittää kouluverkkosuunnitelman valtuuston hyväksyttäväksi, jonka mukaan Yli-Lestin koulu lakkautetaan syyslukukauden 2008 alussa.

Kunnanhallitus
Todettiin, että kunnanhallitukselle jätetty kansalaisadressi liitetään valtuustolle meneviin asiapapereihin.

Paula Sipilä esitti Yli-Lestin koulun sulkemisen siirtämistä vuodella eli syyslukukauden alusta 2009 lukien, Kauko Niemi kannatti esitystä. Kuntastrategiasta käydään kevään 2008 aikana keskustelut.

Puheenjohtaja totesi, että koska on annettu kunnanjohtajan päätösesityksestä poikkeava kannatettu esitys on suoritettava huutoäänestys, jossa kunnanjohtajan esityksen kannalla olevat äänestävät JAA ja Paula Sipilän esittämän kannatetun esityksen kannalla olevat EI.

Suoritetussa äänestyksessä JAA ääniä antoivat Ari Lintilä ja EI ääniä Eino Kangasvieri, Paula Sipilä, Kauko Niemi, Jukka-Pekka Tuikka ja Linda Otsing.

Puheenjohtaja totesi, että äänin 5-1 kunnanhallituksen päätökseksi tuli Paula Sipilän kannetettu esitys eli Yli-Lestin koulun sulkemista siirretään vuodella eli koulu suljetaan syyslukukauden alusta 2009 lukien.

     Koulutoimenjohtaja Kari Koivisto selvitti kunnanhallitukselle kouluverkkoasiaa.

Paula Tiala poistui asian käsittelyn aikana klo 12.13.