16§ 17.01.2012 KUNTALIITON JÄSENMAKSUN MAKSAMINEN VUODEN 2012 ALUSSA


KUNTALIITON JÄSENMAKSUN MAKSAMINEN VUODEN 2012 ALUSSA

Kuntaliiton hallituksen linjaus 20.4.2011 ja sitä seurannut hallitusohjelman kirjaus kuntarakenne-uudistuksesta on johtanut siihen, että monet kunnat ovat arvioimassa sitä, ajaako kuntaliitto laajan jäsenkuntansa etua. Kuntaliitto on voimakkaasti sitoutunut hallituksen kuntarakennelinjauksiin ja pyrkii kaikin keinoin hankkeen toteuttamiseen ja kuntaliiton edustajat ministeriön ryhmässä ovat piirtämässä karttoja ja määrittelemässä kriteereitä, joilla tavoitellaan varovastikin arvioiden 250 kunnan lakkauttamista vuoden 2015 alkuun mennessä.

Ministeriön linjaukset tulevat julki vähitellen, mutta varsinainen esitys tullee julkiseksi 6 viikolla helmikuussa. Tämän jälkeen 14.2. (ystävänpäivänä) alkaen toteutetaan maakuntakierros ja samaan aikaan kunnilta tullaan tiistaisen (13.12.2011 ministeri Virkkunen kuntatalo) tiedon mukaan pyytämään lausuntoa esityksestä huhti-toukokuun aikana. Ne kunnat, jotka eivät ole sitoutuneet kuntaliiton ja hallituksen linjauksiin joutuvat nyt miettimään, miten edunvalvonta hoidetaan, kun kuntaliiton johto kuntarakenneuudistuksen seurantaryhmässä viimeksi 15.12. totesi, että liitto toimii kuntaliiton hallituksen keväisen linjauksen mukaisesti. Kuntien tulisi hankkia edunvalvontansa taustaksi asiantuntijalausuntoja ja pyrkiä vaikuttamaan joltakin osin ohi kuntaliiton, koska emme voine luottaa kuntaliiton lojaliteettiin suurta osaa jäseniä kohtaan.

Kuntien edunvalvonnassa kuntaliitto on aiemminkin joutunut tilanteeseen, jossa se valitsee puolensa kuntaryhmien välillä, mutta nyt tilanne on sikäli poikkeuksellinen, kun se tavoittelee suurimman osan omien jäsenyhteisöjen - kuntien lakkauttamista. Kysymys on oleellinen kuntakentässä; miten lähipalvelut järjestetään ja miten kunnallinen itsehallinto turvataan.

Vt. kunnanjohtaja
Kunnanhallitus keskustelee asiasta ja päättää ettei kunta ryhdy asian johdosta tässä vaiheessa toimenpiteisiin.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.