161§ 13.12.2011 HYVINVOINTITYÖRYHMÄN PERUSTAMINEN


HYVINVOINTITYÖRYHMÄN PERUSTAMINEN

Hyvinvointityöryhmän tehtävänä on hyvinvointijohtaminen yhdessä luottamushenkilöjohdon kanssa ja se toimii koordinoivana ryhmänä, jonka kautta tieto kulkee eri hallintokuntiin.

Työryhmä tekee ehdotuksia vuosittaisista konkreettisista toiminnan painopistealueista/toimista ja niihin käytettävissä olevista voimavaroista hyvinvointistrategian toteuttamisohjelman pohjalta. Työryhmä järjestää hyvinvoinnin edistämiseen liittyvää koulutusta kuntajohdolle, luottamushenkilöille ja henkilöstölle sekä kartoittaa hyvinvointisopimuksen liiteosassa mainittujen toimenpidesuositusten käyttöönoton tavan ja laajuuden ja laatii hyvinvointikertomuksen tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen yhteyteen.

Hyvinvointikertomusten laatimisessa kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmät ovat avainasemassa ja sen laatimiseen osallistuvat eri hallinnonalojen asiantuntijat yhdessä, jolloin tuloksena on tiivis katsaus kuntalaisten hyvinvointiin ja terveyteen sekä siihen vaikuttaviin tekijöihin esim. väestön elinoloihin, kunnan hyvinvointipolitiikkaan ja palvelujärjestelmän toimivuuteen.

Ryhmän toimintakulttuurin kuuluu herättää keskustelua, ylläpitää sitä sekä linjata terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen liittyviä asioita päätöksenteossa ja käytännön toiminnassa, vuosittaisten tapahtumien yms. järjestäminen/vastuuttaminen, yhteistoiminta kolmannen sektorin suuntaan. Jytan liikelaitoksen toimijat ovat mukana omalta osaltaan.

Vt. kunnanjohtaja
Kunnanhallitus nimeää hyvinvointityöryhmän.

Kunnanhallitus
Kunnanhallitus nimesi hyvinvointityöryhmään kunnan johtoryhmän sekä lisäksi tilaajajohtaja Eija Kellokoski-Karin ja vapaa-aikaohjaaja Niina Tialan, vastuuhenkilöksi nimetään rehtori Tarja Mäkelä.