|
|
161§ 20.10.2009 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN PALVELUTASOPÄÄTÖS VUOSILLE 2010-2013
KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN PALVELUTASOPÄÄTÖS VUOSILLE 2010-2013
Palvelutasopäätösesitys vuosille 2010 - 2013
PELA
Valmistelija: apulaispelastusjohtaja Matti Koivisto
Lainsäädännöllinen tausta
Pelastuslain 13.6.2003/468 13 §:ssä säädetään, että alueen pelastustoimen tulee päättää pelastustoimen palvelutasosta kuntia kuultuaan.
Päätöksessä on selvitettävä alueella esiintyvät uhat, käytettävät voimavarat ja määriteltävä onnettomuuksien ehkäisyn, pelastustoiminnan ja väestönsuojelun palvelujen taso sekä suunnitelma niiden kehittämiseksi.
Päätös on laadittava olemaan voimassa määräajan.
Palvelutasopäätös on toimitettava lääninhallitukselle. Jos palvelutasopäätös on puutteellinen, lääninhallitus voi palauttaa asiakirjan täydennettäväksi.
Palvelutasosta päättäminen
Keski-Pohjanmaan pelastusalueen palvelutasosta päättää alueen pelastustoimesta vastuussa oleva toimielin; pelastuslautakunta. Pelastuslautakunnan tulee ennen palvelutason lopullista päättämistä kuulla pelastusalueen kuntia.
Pelastuslaitos on valmistellut palvelutasopäätösesityksen pelastuslautakunnan käsiteltäväksi siten, että esityksen valmistelu on tehty palonehkäisystä, pelastustoiminnasta, väestönsuojelusta ja koulutuksesta vastuussa olevien viranhaltijoiden johdolla kunkin vastuualueen osalta ja esitys on saatettu lopulliseen muotoonsa pelastuslaitoksen johtoryhmässä. Esitys pohjautuu käytettävissä olevaan riskiaineistoon ja alueellisen pelastustoimen aikana saatuihin kokemuksiin ja noudattelee pääosin voimassa ollutta palvelutasopäätöstä.
Palvelutasopäätöksen käsittely on ajoitettu pelastuslautakunnan ja kuntien valtuustojen toimikauden alkupuolelle tarkoituksella, että palvelutaso on toimikauttaan istuvien toimielimien päättämä.
Palvelutasopäätösesitys on kaksiosainen. Tekstiosa toimii tausta-aineistona, jonka tarkoituksena on antaa tarvittavat pohjatiedot. Päätösosa määrittelee kansalaisten saaman pelastustoimen palvelutason päätöksen voimassaolokaudelle.
Liite A § 36 Palvelutasopäätösesitys; tekstiosa, Liite B § 36 Palvelutasopäätösesitys; päätösosa
Palvelutasopäätöksen voimassaolokaudeksi esitetään vuosia 2010 - 2013. Voimassaoloesitys, joka käsittää myös seuraavan vaalikauden ensimmäisen vuoden perustuu ajatukseen, että kuntavaalien jälkeen vie aikansa käydä läpi lain vaatimat kuntien kuulemiset ja että uuden palvelutasopäätöksen käsittelyn ajan aikaisemman päätöksen tulee olla voimassa.
Vs. pelastusjohtaja
Pelastuslautakunta päättä käsiteltyään pelastuslaitoksen valmisteleman palvelutasopäätösesityksen vuosille 2010 - 2013 lähettää sen kunnille lausunnolle ennen asian lopullista päättämistä.
Päätös
Pelastuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
Kuntien lausunnot tulee antaa 15.11.2009 mennessä.
Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus esittää valtuustolle hyväksyttäväksi oheisen palvelutasopäätöksen vuosille 2010-2013 muuten, mutta investointien osalta todetaan, että mönkijän hankinta v. 2011 varusteineen ei ole kunnan mielestä tarpeellista eikä hankintaa näin ollen pidetä järkevänä vaan sen sijasta vaihdetaan uusi moottorikelkka vuonna 2011.
Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.
|
|