|
|
150§ 22.11.2011 INTERNET -KARTTAPALVELU
INTERNET -KARTTAPALVELU
Kokkolan kaupunki on tarjonnut viidelle (Toholampi, Lestijärvi, Perho, Halsua ja Veteli) Keski-Pohjanmaan kunnalle ns. internet -karttapalvelua osaksi jo Kokkolassa toimivaa alueellista karttapalvelua. Tällä hetkellä palvelussa on jo mukana Kokkolan lisäksi mm. Kannus sekä Kaustinen.
Kokkola toimisi jatkossa edelleen karttapalvelun ns. keskuskunta ja huolehtisi, laadittuun sopimukseen perustuen, karttapalvelun ylläpidon järjestämisestä sekä tukipalveluista. Kunnat osallistuvat laajennettuun kuntayhteistyöhön erillisen kustannuserittelyn mukaisesti.
Kannuksen osalta em. kuntayhteistyö -mallia on toteutettu Kokkolan seutukunnan alueella jo vuodesta 2004 alkaen. Kaustinen tuli yhteistyöhön mukaan 2008.
Vastaavia karttapalveluita vastaavilla Tekla Oyj:n työkaluilla sekä toimintakonseptilla on toteutettu useilla kaupunkiseuduilla Suomessa. (Turku, Oulu, Jyväskylä, Forssa... palveluissa mukana yhteensä n. 70 kuntaa)
1 Karttapalvelun laajentamisesta edellä mainittujen viiden kunnan alueelle on Kokkolan kaupungin laatima kustannusarvio (Liite 1). Ko. kustannus on ns. kokonaiskustannus ja kohdistuu vain vuodelle 2012. Kustannusjako tehdään em. kuntien kesken asukaslukujen mukaisessa suhteessa.
2 Ylläpidon vuosikustannus, alkaen 7/2012, on esitetty toisessa Kokkolan kaupungin laatimassa kustannuserittelyssä (liite 2). Kustannus muodostuu ns. kunnan kokoon suhteutetusta "karttamoottorin" käyttöoikeusmaksusta sekä niin ikään kunnan asukaslukuun perustuvasta vuosittaisesta indeksiin sidotusta ylläpitomaksusta. Indeksitarkistus tehdään vuosittain tammikuussa ennen ko vuoden ylläpitolaskutusta. Indeksi ensimmäinen tarkistus on 1/2013.
Vuoden 2012 osalta ylläpitomaksu on puolet taulukossa olevasta ko. kunnan maksuosuudesta.
Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus päättää, että Lestijärven kunta osallistuu karttapalvelun laajennushankkeeseen kerta luonteisesti vuoden 2012 aikana oheisen kustannuserittelyn mukaisesti sekä lähtee mukaan karttapalvelun ylläpitoon Lestijärven kunnan osalta alkaen 7/2012 vastaten kustannuksista oheisen liitteen mukaisen vuosikustannuserittelyn mukaisesti. Lestijärven kunnan vastuuhenkilönä toimii rakennustarkastaja.
Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.
|
|