131§ 22.11.2011 PÄÄOMALAINAN MYÖNTÄMINEN KIINTEISTÖ OY LESTIJÄRVEN VUOKRAKODEILLE


PÄÄOMALAINAN MYÖNTÄMINEN KIINTEISTÖ OY LESTIJÄRVEN VUOKRAKODEILLE

Osakeyhtiölain 12 luvussa on määräykset pääomalainasta. Pääomalainan pääoma ja korko saadaan maksaa yhtiön selvitystilassa ja konkursseissa vain kaikkia muita velkoja huonommalla etuoikeudella. Pääoma saadaan muutoin palauttaa ja korkoa maksaa vain siltä osin kuin yhtiön vapaan oman pääoman ja kaikkien pääomalainojen määrä maksuhetkellä ylittää yhtiön viimeksi päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan tai sitä uudempaan tilinpäätökseen sisältyvän taseen mukaisen tappion määrän. Pääoman tai koron maksamisesta yhtiö ei saa antaa vakuutta.

Aravavuokratalot Kartano, Yli-Lesti, Porrasnoro, Pirtti ja Syri siirrettiin Kiinteistö Oy Lestijärven Vuokrakotien omistukseen 1.1.2007 lukien. Yhtiö on kokonaan Lestijärven kunnan omistama. Kuluvan vuoden talousarviossa kunta on varautunut avustamaan yhtiötä 53.238 eurolla.

Yhtiö ei kuitenkaan pysty hoitamaan avustuksen jälkeenkään kaikkia menojaan johtuen osittain asuntojen tyhjillään olosta, vuokramenetys 21.825 euroa sekä pääosin kunnan päätöksestä konvertoida talojen lainat Kuntarahoitukselta otetulla lainalla v. 2003. Lainoituskulut ovat 19.295 euroa suuremmat kuin mikäli alkuperäiset aravalainat olisi voimassa johtuen pääosin lyhyemmästä laina-ajasta. Aravavuokriin ei kuitenkaan saa siirtää konvertoinnista aiheutuneita kohonneita lainakuluja, konvertointilainan kiinteä korko on 3,906 %.

Arvioitu pääomalainan tarve vuodelle 2011 on 50.000 euroa.

Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus esittää, että valtuusto myöntää Kiinteistö Oy Lestijärven Vuokrakodeille pääomalainaa enintään 50.000 euroa v. 2011. Lestijärven vuokrakodit Oy:n on tarkoitus alkaa lyhentää pääomalainaa siinä vaiheessa kun konvertointilaina on maksettu. Edellä mainitun konvertointilainan lyhennykset päättyvät vuonna 2013.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.

Merkittiin, että Jarmo Kanninen ilmoitti esteellisyytensä ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi. Peruste: Hallintolaki 28 § 1. mom. kohta 5. Pöytäkirjaa piti Minna Kärkkäinen.