|
|
11§ 17.01.2012 EDUSTAJIEN NIMEÄMINEN POHJAVESIALUEIDEN RAKENNE JA MAANKÄYTTÖHANKKEEN OHJAUSRYHMÄÄN
EDUSTAJIEN NIMEÄMINEN POHJAVESIALUEIDEN RAKENNE JA MAANKÄYTTÖHANKKEEN OHJAUSRYHMÄÄN
Pohjavesialueiden rakenne ja maankäyttö Syrinharjun-, Eskolanharjun-, Pitkänkankaan- ja Isonharjun-Liedeksen pohjavesialueilla (nk. SEPI) -projekti on hyväksytty osarahoitettavaksi Euroopan aluekehitysrahastosta ohjelmakaudella 2007-2013.
Projektin ensimmäinen ohjausryhmän kokous pidetään alustavasti tiistaina 24.1.2012, aamupäivällä tai perjantaina 27.1.2012, aamupäivällä. Geologian tutkimuskeskus Länsi-Suomen yksikkö pyytää kuntaa nimeämään edustajan hankkeen ohjausryhmään 9.1.2012 mennessä.
Kunnanhallitus suhtautui myönteisesti kokouksessaan 10.5.2011 § 66 Pohjavesialueiden geologisen rakenne ja maankäytön selvityksiin Syrinharjun pohjavesialueella, mutta Lestijärven kunta ei osallistu hankkeen rahoitukseen, koska pohjavettä käytetään pääasiassa Toholammin kunnan asukkaiden talousvetenä ja teollisuusvetenä. Lestijärven kunta haluaa kuitenkin edustuksen ohjausryhmään.
Vt. kunnanjohtaja
Kunnanhallitus nimeää edustajansa hankkeen ohjausryhmään.
Kunnanhallitus
Kunnanhallitus nimesi edustajakseen hankkeen ohjausryhmään vs. rakennustarkastaja Teemu Jussinmäen ja varalle Arto Hautalan.
|
|