|
|
111§ 20.09.2011 VALTUUSTOALOITE KÄTEISNOSTOAUTOMAATISTA LESTIJÄRVELLE
VALTUUSTOALOITE KÄTEISNOSTOAUTOMAATISTA LESTIJÄRVELLE
Vasemmistoliiton valtuutetut Kauko Niemi ja Paula Tiala jättivät valtuuston kokouksessa 30.6.2011 valtuustoaloitteen käteisnostoautomaatista Lestijärvelle ja asiaa he perustelevat seuraavasti:
”Käteisautomaatin puuttuminen Lestijärveltä on haitannut niin paikkakuntalaisia, kesäasukkaita kuin matkailijoitakin.
Ehdotamme, että Lestijärven kunta olisi asiassa aloitteellinen ja yhdessä Toholammin Osuuspankin kanssa ottaisi yhteyttä Automatia Pankkiautomaatin Oy:öön käteisnostoautomaatin saamiseksi Lestijärvelle ja että myös kunta osallistuisi automaatista aiheutuviin kustannuksiin.
Katsomme, että automaatin saaminen vaikuttaisi kunnan palveluiden käyttöön myönteisesti, palvelisi automaattia tarvitsevia ja tästä kaikesta hyötyisi myös kunta. Automatia Pankkiautomaatin Oy on vastikään asentanut käteisnostoautomaatin pieneen Lumijoen kuntaan Pohjois-Pohjanmaalla.”
Asiasta on oltu yhteydessä Toholammin Osuuspankin toimitusjohtajaan Leena Kälviään, joka on selvittänyt asiaa Automatia Pankkiautomaatin Oy:stä. Selvityksen mukaan ottotapahtumia pitää olla 9000 kuukaudessa muuten alle jäävistä joutuu kunta maksamaan 27 senttiä kappaleelta. Arvioiden mukaan tämän kokoisessa kunnassa tapahtumien määrä olisi 1000-2000 välillä ja todennäköisesti lähempänä 1000, joten kunnan kustannukseksi jäisi 1.890-2.160 euroa kuukaudessa eli 22.680-25.920 euroa vuodessa.
Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus siirsi asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen lisäselvityksen tekemistä varten.
Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.
|
|