110§ 20.09.2011 LUPA PERHEPÄIVÄHOITAJAN PALKKAAMISEEN


LUPA PERHEPÄIVÄHOITAJAN PALKKAAMISEEN

Valmistelija: Merja Lamminpää

Päivähoidon ohjaaja on palkannut viranhaltijapäätöksellään omassa kodissa työskentelevän perhepäivähoitajan ajalle 29.8. - 30.9.2011. Hän hoitaa yhtä alle 2-vuotiasta lasta. Perhepäivähoitajan tarve on 20.12.2011 saakka.

Kissankellon ryhmäperhepäiväkodissa toimintakauden on aloittanut 14 kokopäivälasta ja kaksi osapäiväistä esikoululaista. Lokakuussa lapsiryhmä kasvaa yhdellä alle 1- vuotiaalla.
Ryhmässä on tällä hetkellä jo kolme alle kaksivuotiasta lasta.

Kissankello on avoinna klo 7 - 18 välisenä aikana. Työntekijöitä on 3,5 perhepäivähoitajaa ja päivähoidon ohjaaja (kahden viikon jaksoissa vuoroin 4 ja 5 työntekijää).
Ryhmäperhepäiväkodissa voi kolme perhepäivähoitajaa hoitaa samanaikaisesti enintään kahtatoista lasta, lisäksi yhdellä työntekijöistä tulee olla vähintään sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusehdoista annetun asetuksen 5 §:ssä säädetty kelpoisuus (21.8.1992/806).

Kissankellossa lapset hoidetaan 12 ja 4 lapsen ryhmissä erillään klo 9.20 - 16 välisenä aikana. Aamut ja iltapäivän tunnit toimitaan yhtenä ryhmänä.

Kotona työskentelevän perhepäivähoitajan palkka- ja muut kustannukset ovat n. 650 €/kk /netto.

Koulutoimenjohtaja
Sivistyslautakunta pyytää kunnanhallitukselta luvan palkata kotona toimivan perhepäivähoitajan ajalle 1.10 .- 20.12.2011 talousarvion määrärahan puitteissa.
Sen lisäksi koulutoimenjohtaja esitti kokouksessa työryhmän nimeämistä suunnittelemaan päivähoidon, esiopetuksen ja aamu- ja iltapäivätoiminnan palvelurakennetta seuraavaa talousarviovuoden suunnitelmaa ja tulevaisuuden palvelutarpeita varten.

Sivistyslautakunta
Sivistyslautakunta hyväksyi luvan palkata kotona toimivan perhepäivähoitajan anotulle ajalle ja lähettää anomuksen kunnanhallituksen käsittelyyn.
Koulutoimenjohtajan esityksen mukaisesti palvelurakennetyöryhmään nimettiin Merja Lamminpää, Tarja Mäkelä, Elina Tuikka, Timo Heikkilä, Mari-Liisa Kiiskilä ja kunnanjohtaja.
Kokoonkutsujana toimii Merja Lamminpää.

Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus antaa luvan sivistyslautakunnalle palkata kotona toimivan perhepäivähoitajan ajalle 1.10 .- 20.12.2011 talousarvion määrärahojen puitteissa.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.