109§ 20.09.2011 LAUSUNTO TAKSILUPAKIINTIÖIDEN VAHVISTAMISTA VARTEN


LAUSUNTO TAKSILUPAKIINTIÖIDEN VAHVISTAMISTA VARTEN
”Taksiliikennelain 19 §:n mukaan toimivaltaisen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) tulee vahvistaa kuntakohtaiset taksilupien enimmäismäärät vuosittain. Nyt on valmisteilla kiintiöpäätös vuoden 2012 taksilupien enimmäismääräksi Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan kunnissa.

Kiintiöpäätöksen perustaksi ELY-keskuksen tulee seurata taksin kysynnän ja tarjonnan muutoksia sekä toimialan kannattavuuden kehitystä alueellaan. ELY-keskuksen on seurattava myös kuluttajien palautetta taksin saatavuudesta ja laadusta sekä taksien riittävyyttä elinkeinoelämän ja kuntien kuljetustarpeiden kannalta. Taksilupien enimmäismäärät tulee vahvistaa sellaiselle tasolle, että ne eivät rajoita taksien saatavuutta myöskään vilkkaan kysynnän aikana eivätkä heikennä palvelujen laatua.

Enimmäismäärää koskevassa päätöksessä on myös määrättävä, kuinka moneen taksilupaan sisällytetään esteettömyyttä koskevat vaatimukset ja kuinka monta lupaa myönnetään liitetyn kunnan alueelle. Liitetyllä kunnan alueella tarkoitetaan tässä sellaista kunnan aluetta, joka 31. joulukuuta 2008 tai sen jälkeen on yhtenä kuntana liitetty toisen kunnan osaksi tai muuten lakannut olemasta itsenäinen kunta.

Taksiliikennettä harjoitettaessa on noudatettava taksiliikennelaissa säädettyjä laatuvaatimuksia, joihin kuuluvat mm. vahvistettujen ajovuorojen ajamisvelvoite, liikenteeseen käytettävän auton asianmukainen kunto ja varustus, asiakkaan erityistarpeiden
huomioiminen sekä vaitiolovelvollisuuden noudattaminen asiakkaan yksityisyyden turvaamiseksi. Lisäksi ELY-keskus tarkistaa kerran vuodessa, että taksiluvan haltija täyttää luvan myöntämisen edellytykset.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus pyytää kunnan lausuntoa taksien riittävyydestä, esteettömän kaluston määrästä sekä taksipalvelujen laadusta alueellaan. Taksipalvelujen riittävyyden osalta pyydetään erityisesti huomioimaan sosiaali- ja terveystoimen sekä opetustoimen henkilökuljetusten järjestämistarpeet. Tietoa pyydetään myös siitä, kuinka monella on oikeus käyttää esteetöntä autoa. Kunnan kuljetuspalveluja koskevan viimeisimmän tarjouskilpailun osalta pyydetään kohteittain tiedot saatujen tarjousten lukumääristä.

Kunnat valvovat ostamansa liikenteen hoitoa sopimusehtojen nojalla. ELY-keskus pyytää kuntaa ilmoittamaan, kuinka usein ja millaisiin ostoliikenteen laatua koskeviin sopimusrikkeisiin kunta on joutunut puuttumaan viimeisen vuoden aikana. Lausunnossaan kunta voi myös ottaa yleisesti kantaa taksiliikenteen laatutasoon alueellaan.

Niiden kuntien osalta, joissa on tapahtunut kuntaliitos 31. joulukuuta 2008 tai sen jälkeen, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus pyytää antamaan em. tiedot sisältävän lausunnon myös liitettyjen kunnan alueiden osalta.

Kuntaa pyydetään palauttamaan lausuntonsa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle 7. lokakuuta 2011 mennessä.”

Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus antaa oheisen liitteen mukaisen lausunnon taksilupien määristä.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.