105§ 20.09.2011 SUOMENSELÄN KANSALAISOPISTON LISÄTALOUSARVIOPYYNTÖ LESTIJÄRVEN JA TOHOLAMMIN KUNNILLE VUODELLE 2011


SUOMENSELÄN KANSALAISOPISTON LISÄTALOUSARVIOPYYNTÖ LESTIJÄRVEN JA TOHOLAMMIN KUNNILLE VUODELLE 2011

Valmistelija Tarja Mäkelä
Suomenselän kansalaisopiston talousarvio vuodelle 2011 on vääristynyt siten, että Reisjärven jäätyä pois opiston toiminta-alueen kunnista pieneni myös opistolle tuleva valtionosuus huomattavasti. Tämä näkyi jo vuonna 2010 kuntaosuuksien ennakoitua suurempana nousuna. Tähän ei vielä osattu varautua vuoden 2011 budjettia valmistellessa syksyllä 2010. Opisto seurasi talousarvion toteumaa ja tässä seurannassa kaikki näytti olevan kunnossa, koska vuonna 2010 sekä menot alittuivat että tulot ylittyivät. Vääristymä havaittiin vasta kuntaosuuksia laskutettaessa.

Opistotoiminnan järjestämistä koskevassa sopimuksessa on kuntien kesken sovittu, että opistotoiminnasta aiheutuvat kulut jaetaan aiheuttamisperiaatteella seuraavasti: Opiston kaikki käyttötalousosassa olevat menot - opiston kaikki käyttötalousosassa mainitut tulot - opiston saama valtionosuus (=Kinnulan kunnan rahoitusosassa) = opiston tuntihinta netto. Tämä netto jaetaan opiston pitämällä tuntimäärällä ja jaetaan kuntien kesken kussakin opiston kunnassa pidettyjen tuntien suhteessa. Tuntihinta (ja tätä kautta toiminta-alueen kaikkien kuntien maksuosuudet) nousivat kahta kautta: 1) Menot ilman Reisjärveä vähenivät
opetuksen osalta, mutta kiinteät kulut jäivät. 2) Menoista kuntien hyväksi vähennettävä valtionosuus pieneni huomattavasti.

Vuoden 2011 kevään tunnit oli lyöty lukkoon jo lukuvuoden 2010 - 2011 alkaessa ja tätä kautta säästötavoite syksyn 2011 osalle kertautuu.

Opiston johtokunta on tarkasti useassa kokouksessaan pohtinut opiston toiminnan taloudellista tehostamista ja tehnyt toimenpiteet, jolla opiston kuntaosuuksien kasvu saadaan kääntymään laskuun. Tähän palataan myös uutta talousarviota tehtäessä. Kuitenkaan, tälle talousarviovuodelle ne eivät edellä mainitusta oppilaitoksen talouden erilaisesta rytmityksestä (lukuvuosi, ei kalenterivuosi) ole ennättäneet purra vielä meneillään olevaan talousarviovuoteen. Ensi vuoden budjettia tehtäessä tilanne on selvillä ja tehostamistoimenpiteisiin on mahdollista täysipainoisesti reagoida.

Toimenpiteet ovat monimekanismisia, koska pelkkä säästäminen tuntimäärissä ilman muun menopuolen tiukkaa karsintaa ja tulopuolen tehostamista johtaa vain entistä pahempaan tilanteeseen (jaettava pysyy samana, tuntimäärä jakajana pysyy pienenee; kuntaosuudet kasvavat).

Opiston johtokunta on aiemmissa kokouksissaan erilaisin selvityksiin, laskelmiin ja ennakointeihin nojautuen alustavasti päätynyt siihen, että meneillään olevan talousarviovuoden osalta pyydetään Toholammin ja Lestijärven kunnilta lisämäärärahaa seuraavasti:

Lestijärvi. lisämäärärahan tarve + 4 800 euroa
Toholampi, lisämäärärahan tarve + 18 400 euroa



Lisämäärärahan jälkeen kuntaosuudet ovat pienemmät kuin vuonna 2010 seuraavasti: Toholampi - 11 285 €, Lestijärvi - 5470 €.

Kinnulan kunnan maksuosuus nousee samassa suhteessa omien tuntiensa osalta eli lisätalousarvion jälkeen kuntien maksuosuudet olisivat Toholampi: 64 400, Lestijärvi 16 800 ja Kinnula 52 200.

Rehtorin päätösehdotus
Suomenselän kansalaisopiston johtokunta esittää Lestijärven ja Toholammin kunnille, että kuntien valtuustot hyväksyisivät vuoden 2011 talousarvioon lisämäärärahaa seuraavasti: Lestijärvi 4800 euroa, Toholampi 18 400 euroa.

Päätös
Johtokunta hyväksyi päätösehdotuksen.

---

Koulutoimenjohtaja
Sivistyslautakunta toteaa, että kansalaisopiston menot kirjanpidon mukaan Lestijärven kunnan osalta olivat v. 2010 22.198,56 euroa ja kuluvan vuoden talousarvioon on varattu 15.000,- euron määräraha toimintaan. Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle 1800 euron lisämääräraha-anomuksen hyväksymistä vuoden 2011 talousarvioon pohjautuen selvityksiin lisämäärärahan tarpeesta. Edelleen sivistyslautakunta edellyttää Suomenselän kansalaisopistolta aikaisempaa vuosia tarkempaa talousarviosuunnitelmaa seuraavien vuosien talousarvion pohjaksi.

Sivistyslautakunta
Hyväksyttiin 1800 euron lisämääräraha-anomus vuodelle 2011 ja lähetetään edelleen kunnanhallituksen ja valtuuston käsittelyyn.

Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se myöntää talousarvion käyttötalousosan menokohtaan 13033 Keskiasteen koulut kansalaisopiston toimintaan 1.800,- euron ylitysoikeuden kuluvan vuoden talousarvioon.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.